Perinteiset herkut ja täyteen katetut ruokapöydät ovat olennainen osa monen suomalaisen joulunviettoa. Kiireisten leipojien ja helppoutta kaipaavien joululeivontaan tuovat apua valmiit Myllyn Paras pakastetaikinat, joista tortut ja piparit syntyvät kätevästi ja tuovat samalla kotiin jouluisen tuoksun.
Piparkakkutalon rakentaminen yhdessä äidin tai isän kanssa on perheen pienimmille jännittävää puuhaa. Piparitalo syntyy kätevästi valmiista laktoosittomasta Myllyn Paras Piparitaikinasta tai perinteisestä voilla leivotusta Myllyn Paras Piparkakkutaikinasta. Valmiista taikinasta leivottu koottu piparitalo pysyy itse tehtyä paremmin ”kuosissaan”.
Perinteinen riisipuuro, joka kuuluu lähes jokaisen jouluun, kevenee ja muuttuu kuitupitoisemmaksi, kun riisin joukkoon sekoitetaan ohraa.

Hyvinkääläinen Myllyn Paras Oy jalostaa vuosittain noin 75 000 tonnia viljaa. Se on markkinajohtaja pastatuotteissa sekä toiseksi suurin markkinoija jauhoissa ja hiutaleissa. Lisäksi yritys valmistaa tuotteitaan vientiin, pääasiassa Venäjälle ja Baltian maihin.
Myllyn Paras aloitti 1988 ensimmäisenä Suomessa laminoitujen pakastetaikinalevyjen valmistamisen ja on tuoteryhmän markkinajohtaja. Leivonnaispakasteet ovat olleet viime vuosina nopeimmin kasvavia tuoteryhmiä. Keväällä 2008 tuotevalikoima laajeni ruokapakasteisiin ja vuonna 2009 kypsiin leivonnaispakasteisiin.