Kuinka me täällä Suomessa – jossa keskitymme pohdiskelemaan työurien pituutta, valumme lakosta toiseen ja pohdimme Euroopan kriisejä, voimme aidosti voittaa kilpailukyvyssä aasialaisessa kulttuurissa kasvaneen kilpakumppanin? Mitä tämä tarkoittaa meille yksilötasolla? Entä yritystasolla?
Meillä ei ole kuin yksi vaihtoehto – meidän on oltava luovempia, parempia, nopeampia uusiutumaan, keksimään, innovoimaan - ja meidän on pidettävä huolta teollisuudestamme, teknologiastamme ja osaamisestamme.
Luovuus tarkoittaa meille muuta kun pelkästään upean kokoelman suunnitteleminen. Luovuudessa on kyse asenteesta, ilmapiiristä, avoimuudesta, älykkyydestä, vapaudesta – mutta myös konflikteista, kyseenalaistamisesta ja epämukavuusalueesta.
Borgian perheen 30 vuotta kestäneen hallinnon aikana Italiassa sodittiin, murhattiin ja vuodatettiin verta. Samanaikaisesti siellä syntyivät Michelangelo, Leonardo da Vinci ja renessanssi. Sveitsissä elettiin veljellisessä rakkaudessa – 500 vuotta demokratiaa ja rakkautta – ja mitä se synnytti? Käkikellon.
Luovuuden tulee yllättää, se voi ja saa tulla mistä suunnasta hyvänsä, sen tulee kestää kritiikkiä ja haastetta. Luovuus synnyttää parhaimmillaan uutta hyödyntäen vanhaa ja olemassa olevaa. Pablo Picasson sanoin: ”bad artists copy, good artists steal.” Meidän on kyettävä kehittämään 3.0 version jälkeen 4.0 ja 5.0 ja onnistua joka kerta.
Luovuudessa määrä on laatu. Tämä näkyy tälläkin kertaa mallistomme laajuudessa. Syksyllä olemme lanseeranneet ensimmäisen Vallilan oman tapettikokoelman ja ensi keväänä tulemme esittelemään hurmaavan, raikkaan ja aivan uudenlaisen suihkuverho - ja kylpyhuonemattokokoelman. Haluamme valloittaa suomalaisen kodin kauneudella, väreillä, materiaaleilla ja sisustamisen ihanuudella.
Maija-Riitta Ollila on todennut, että keksi tai kuole – ykkönen kerää leijonanosan tuotoista. Me haluamme olla mukana keksijäjoukoissa, niissä jotka luovat uskoa, ovat halukkaita kasvamaan ja kehittymään – kantaen yhteistä vastuuta huomisesta ja ylihuomisesta. Me uskomme siihen, että yrityksellä on oltava missio – tehtävä, sielu ja sydän. Meidän sydän sykkii seuraavalle sukupolvelle, meidän sielu on kauneudessa ja missiomme kasvussa.
Talouden epävarmuus herättää monta kysymysmerkkiä. Kuluttajan luottamus on keskeisessä asemassa meidän kaikkien hyvinvoinnin kannalta. Haluamme olla vahvistamassa luottamusta toisiimme ja huomiseen.
Meistä ei kukaan pysty ennustamaan tulevaisuutta. Tulevaisuutta ei voi tietää – se pitää tehdä.
Luovaa joulua ja inspiraatiota tulevalle vuodelle - 2012!
Anne Berner
Kirjoittaja on Vallila Interiorin toimitusjohtaja


