Suomalainen joulu sata vuotta

Suomalainen joulu sata vuotta

Taas on tullut aika valita pukinkonttiin kotimaisia joululahjoja. Joulu on ollut kulutusjuhla 1800-luvun lopulta alkaen, ja siitä syystä joulukampanjointi on aina korostunut Suomalaisen Työn Liiton toiminnassa.

Pilkahdus liiton 100-vuotiseen historiaan

Jo ennen liiton syntyä oli markkinoitu suomalaisia lahjapaketteja, mutta vasta Kotimaisen Työn Liiton perustaminen teki joulukampanjoista pysyviä ja suunnitelmallisia. Jo liiton lehden ensimmäisessä joulunumerossa vuonna 1913 Salamon Levämäki saarnasi otsikolla ”Kotimaan tuotteet etusijalle jouluostoksia tehtäessä”:

Onkin aivan käsittämätöntä että laajat työläisjoukot ostavat ulkomaista tavaraa, muka siten säästääksensä, ja rikkaat ulkomaisia kalleuksia niillä mahtaillaksensa, huomaamatta että siten ostetaan vilua ja nälkää omien kansalaistemme koteihin. – –
Kaikkien joulutarpeitten, mitä kotimaasta on saatavissa, tulee olla kotimaisia! Tämän lauseen toteutuminen tuottaa suurimman ja pysyvimmän jouluilon tuhansiin Suomen koteihin. Se on se suuri näkyväinen joululahja, jonka Suomen kansa voi itselleen antaa.”

Liiton joulukampanjat keskittyivät aluksi omaan lehteen ja niitä varustettiin kirjeensulkijamerkein ja julistein. Myöhemmin yhteiskampanjoita on nähty monenlaisissa muodoissa. Myös kauppojen jouluikkunoihin on sadan vuoden ajan pyritty saamaan kotimaisia tuotteita.

Joulu on ollut liitossa esillä myös toisessa merkityksessä. Joulupukin hyödyntäminen Suomen ja suomalaisten tuotteiden kansainvälisessä markkinoinnissa oli keskustelun kohteena jo vuonna 1976, jolloin liiton toimitusjohtaja Matti Höök viritti yhteistyötä Joulumaa Oy:n kanssa pyrkimyksenään saada Leijonanpää-merkki Joulumaan nimissä markkinoituihin tuotteisiin. ”Toivottavasti mahdollisimman monet tulevat tietoisiksi myös siitä, että joulupukin pajassa tehdään rajusti suomalaista työtä ja valmistetaan erinomaisia suomalaisia tuotteita”, maalaili Höök.

Liitto ei kuitenkaan ryhtynyt joulupukin taustaorganisaatioksi. Sen sijaan Suomalaisen Työn Liitto käynnisti Suomalainen joulu -verkkosivuston, joka avattiin vuonna 2000 Radio Novan ja kymmenen yrityksen kanssa. Seuraavana vuonna sivustoa laajennettiin ja kehitettiin jouluaiheiseksi portaaliksi, joka sisältää monipuolisen joulutiedon lisäksi sen olennaisimman, suomalaisen lahjakoneen.
 

Teksti: Mikko-Olavi Seppälä
Kirjoittaja tekee parhaillaan historiateosta ensi vuonna 100 vuotta täyttävästä Suomalaisen Työn Liitosta. Historiateos julkaistaan maaliskuussa 2012.

Liiton joulukampanjat ovat näkyneet historian saatossa monella tavalla. Tämä joululevy on vuodelta 1965.