Minulla oli assosiaatio tyytyväisestä miehestä, kun lähdin suunnittelemaan Suomalaisen Työn Liiton tilaamaa sinivalkoista lahjapaperia. Ajattelin graafisesti kuvion puolikaaren muotoon ja koiralla oli tärkeä rooli. Tein järkeilemättä, sillä järkeily on mielekkään tekemisen jarru. Paperin kuvaa luodessani ajatuksissani oli lahjan antajan ja saajan rentous. Iloista antajaa Jumala rakastaa.
Lapsuuden jouluissa komediaa
Joulu on lasten juhla, mutta jouluun ja kesälomaan kasataan usein liikaa paineita. Parhainta joulu on, kun rauhoitutaan omaan kotiin.
Lapsuuden jouluni sujuivat komediallisesti. Isä vei aina perheen saunaan ja juuri silloin joulupukki oli käynyt. Välillä kapinoin saunaan menoa, kun aavistin, että en taaskaan näe joulupukkia. Joulusauna ja lahjojen odottaminen ovat kuitenkin parhaita lapsuuden joulumuistoja. Joulupukkiepisodista huolimatta tunsin, että olin huomioitu ja että lääkärivanhempani olivat lapsiaan varten.
Kuusia piha täynnä
Nykyisin en tarvitse jouluna lahjoja ja saan päättää, mitä joulupöytään kuuluu. En ole laatikoiden enkä kinkun ystävä. Joulukuusta meillä ei kissojen harmiksi ole, kuusia on kymmenittäin pihassa. Jouluna höllennetään tahtia. Vietän kotijoulua Riihimäellä vaimon, kahden koiran ja neljän kissan kanssa.
Mieluiten hankin käsin tehtyjä, suomalaisia lahjoja. Eettinen alkuperä on tärkeä. Tervettä kehitystä on mm. Globe Hope, joka tekee mielekästä visuaalista uusiotuotantoa. Köyhän ei ole vara ostaa halpaa, sanotaan. Joulu on sosiaalinen tapahtuma. Nykyisessä eriarvoistuneessa Suomessa joulu ei ole kaikille yhtä auvoinen.
Suomalainen design on kuin suomen kieli
Suomalainen design on kuin suomen kieli, kansan luonnekirjon jatkumo, peukalon jälki ja olemassa olemisen varmenne. Pitkäaikaisin harrastukseni oli piirustelu ja maalaaminen. Päämäärätietoisinta on kuitenkin ollut musiikin tekeminen. Tapahtui onnellinen vahinko, musiikkiharrastuksesta tuli puolivahingossa ammatti.
Uudella levyllä arjen optimismia
Loppuvuosi on täynnä keikkoja uusimman Usko-albumin merkeissä. Usko on minulle arjen optimismia, kykyä olla armollinen itselle ja muille. Levyn teksteillä haluan valaa esimerkilläni uskoa parempaan ja tasa-arvoisempaan maailmaan. Yritän opiskella rennoin rantein. Kissat opettavat rentoutumista ja hetkeen tarttumista. Nykyihmisten pitäisi ottaa rennommin.



