Pyroll - Arkista menestystä.

Pyroll - Arkista menestystä.

Suomalaisen Työn Liiton design-lahjapaperit on valmistanut suomalainen, yksityisesti omistettu perhekonserni Pyroll Lempäälän pakkaustehtaallaan. Pyroll on Pohjoismaiden johtavia paperin, kartongin ja muovin jalostajia. Pyroll valmistaa paperi-, kartonki- ja muovipakkauksia, arkittaa paperia ja kartonkia metsäteollisuudelle sekä harjoittaa paperitukkukauppaa.

Pyrollin perustaja Reino Uusitalo syntyi Ypäjällä nelilapsiseen maanviljelijäperheeseen. Reino oli yritteliäs jo lapsena; hän tienasi taskurahoja muun muassa myymällä joulukortteja, tekemällä metsätöitä ja harventamalla sokerijuurikkaita pellolla. Koulun jälkeen hän opiskeli sähköteknikoksi ja sai työpaikan kunnossapitovastaavana paperitehtaassa Kotkassa.

Paperitehtaalla oli sekundapaperirullia, joista vain päällimmäiset kerrokset olivat vaurioituneita. Reino sopi, että hän saa ostaa paperirullat, osti vanhan arkkileikkurin ja vuokrasi Pyhtäältä tilat vanhasta navetasta. Hän arkitti paperin ja myi sen edelleen tukkuliikkeille. Näin perustettiin Pyhtään Paperi Oy vuonna 1973. Nykyinen konsernin nimi Pyroll syntyi vuonna 1982, kun Pyhtään Paperin nimi muutettiin Pyrolliksi.

Yrittäjyyden pyörät alkoivat pyöriä yhä vinhemmin, ja jokaisella Reinon yrittäjyystaipaleen vuosikymmenellä Pyroll-perhe on suhdanteista riippumatta kasvanut uusilla jäsenillä. Tänä päivänä Pyrollilla on toimintaa neljällätoista paikkakunnalla Suomessa sekä Puolassa ja Unkarissa ja kolme vahvaa toimialaa: Pyroll Pakkaukset, Pyroll Sopimusjalostus ja Pyroll Paperitukku. Pyroll työllistää yli 500 henkilöä ja konsernin liikevaihto on noin 90 miljoonaa euroa.

Teollisuusneuvoksen toiminta on muutakin kuin bisneksentekoa. Suomalaisen teollisuushistorian ja perinteiden vaaliminen on aina ollut lähellä Reinon sydäntä. Esimerkkejä tästä ovat Stockforsin ruukin Patruunantalon pelastaminen ja restaurointi, oma pakkausmuseo sekä isännättömäksi jääneen Parikkalan patsaspuiston hankinta, jotta jälkipolvetkin voisivat nauttia ainutlaatuisista kansantaiteilijan patsaista.

Energiansa Reino ammentaa erityisesti liikunnasta. Hänen lajejaan ovat juoksu, hiihto, potkukelkkailu, potkupyöräily ja pallopeli padel. Reino on juossut yli toistasataa maratonia, ja hänen nimeään kantava Reiskan maraton järjestetään joka kesä Pyhtään maisemissa. Kotiseutunsa asukkaiden liikuntaharrastuksen tukemiseksi hän on rakennuttanut modernin sisäliikuntahallin Pyroll Areenan entisen ratsastusmaneesin tiloihin Pyhtään keskustassa.

Itse Reino sanoo menestyksekkään yrittäjäuransa perustuvan optimismiin, ennakkoluulottomuuteen ja oikea-aikaiseen riskinottoon. Hänellä on taipumus nähdä mahdollisuuksia siinä missä moni muu ei niitä huomaa, ja tällaisen mahdollisuuden tullessa kohdalle hän on valmis nopeaan, jopa intuitioon perustuvaan päätökseen. Ja kun päätös on tehty, asioita viedään eteenpäin rivakasti.

Reino siirtyi konsernin hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2006. Hallituksen puheenjohtajana hän keskittyy suuriin linjoihin, innovointiin ja Pyrollin hyvän tulevaisuuden rakentamiseen.

 

Pyrollin perustaja Reino Uusitalo sanoo menestyksekkään yrittäjäuransa perustuvan optimismiin, ennakkoluulotto-
muuteen ja oikea-aikaiseen riskinottoon.