Suomalaisuudella on merkitystä - polkupyörissäkin

Suomalaisuudella on merkitystä - polkupyörissäkin

Legendaarisen jopon valmistus palasi Suomeen reilu vuosi sitten, kun Helkama Velox päätti aiemmin siirtää Taiwanista alinhankkimansa polkupyörän valmistuksen takaisin omalle tehtaalleen Hankoon. ”Helkamalla uskotaan kotimaiseen valmistukseen ja laatuun. Suomalaisuus on meille tärkeä arvo”, sanoo toimitusjohtaja Jari Elamo.

Alkuperäistä jopoa valmistettiin vuosina 1965–1974. Uudelleen lanseerattu jopo palasi markkinoille vuonna 2000 ja jopon menestyksekäs tarina sen kun vain jatkuu. Jopon jo ennestään valtava suosio vain lisääntyi, kun kuluttajat kuulivat jopon palanneen kotiin. Vuonna 2010 tehtiin uusi myyntiennätys ja kauden 2011 myynti on taas aiempaa parempi.

Kotimaisuuden lisäksi jopon suosion takana on retrobuumin jatkuminen, rento ajoasento, aitous sekä yhteisöllisyys. Jokainen jopoilija kuuluu suureen jopoilijoiden perheeseen. Facebookin jopo-ryhmässäkin on noin 67.000 jäsentä.

Jopon suosio on kasvattanut myös muiden Suomessa valmistettujen polkupyörien kysyntää. Aiempaa paremmin ovat myyneet perisuomalaiset mallit, kuten Aino, Ainotar, Saana, Oiva ja V8. Elamon mukaan

Helkama haluaa panostaa suomalaiseen pyöräosaamiseen, jota yrityksellä on jo vuodesta 1905 alkaen.

”Helkama Veloxin päätös polkupyörien valmistuksen siirtämisestä takaisin kotimaahan on osa uutta strategiaa, jolla tavoitellaan aiempaa parempaa toimitusvarmuutta, tehokkuutta, laatua ja logistisia etuja, kun tuotanto on lähellä asiakkaita. Suomalaisuus on Helkamalle merkittävä kilpailuetu.” summaa Elamo.

Vaikka polkupyöräkausi alkaakin olla tältä vuodelta ohitse, voi polkupyörä silti olla varsin toivottu ja hyödyllinen joululahja. Erityisesti jopoja menee perinteisesti myös joulupukin konttiin. Mikä olisikaan sen parempi lahja kuin kotimainen polkupyörä!

Kotimaisuuden lisäksi jopon suosion takana on retrobuumin jatkuminen, rento ajoasento, aitous sekä yhteisöllisyys.